22. lokakuuta 2014

Mä valitsin juosta, koska luulin etten osaisi muuta..

Hangon itämerimaratonin puolikasta kitkuttaessani (juostessani) muistaakseni vannoin etten ikinä enää juokse puolikasta.
Maalissa noin parisen minuuttia oltuani, mä heräsin tähän todellisuuteen ja päätin että juoksenhan! Juoksen ensikaudella vaikka kuinka monta puolikasta, joka kerta aikaani parantaen (ei tänne leikkimään ole tultu!).
Näin siinä sitten taas kävi, etten minä mihinkään seuraavaan kauteen malttanut odottaa. ilmoitettiin mut jo 25.10. puolikkaalle. Ensi lauantaina.

Kauhun sekaisin tunnelmin odottelen lauantain juoksua.
Vierumäen leiriltä nimittäin sain erittäin hyvää juoksuopetusta, jota olenkin orjallisesti noudattanut. Tämän seurauksena reiteni eivät ole enää ollenkaan kipeät, pohkeet tosin hieman..
Olen myös järjestelmällisesti kasvattanut keskinopeuttani. Tavoitteet ovat siis korkealla, mikä tietenkin lisää paineitani vaan entisestään. Eikö oppien pitäisi juuri helpottaa ja tuoda varmuutta?

Vatsa on ollut nyt todella kummallinen, kramppaillut ihan pieniäkin lenkkejä juostessa. Mitä jos kisoissakin krampit alkavat jo 5km kohdalla? Täysin vastenmielinen ajatus joutua joskus keskeyttämään juoksunsa. Se ei ole vaihtoehto.

Pakkasten tultua kuvioon mukaan, on mulla mennyt ensimmäiset juoksut ihan harakoille.. Juoksujen perusidea on ollut totuttaa keuhkoja kylmään ilmaan ja etsiä oikeanlaisia vaatteita. Milloin on liikaa päällä ja milloin liian vähän. Melkein poikkeuksetta mulla tosin on ollut aina liikaa vaatetta. Pitäisi uskaltaa laittaa vähän vähemmän, mutta mulla kun yleensä on aina kylmä, niin pukeudun varmanpäälle.
Romahtaako mun maailma jos en pysty juoksemaan toistamiseen aikaa, jonka juoksin ensimmäisen puolikkaani kohdalla? Tyhmä kysymys.
Mä tiedän että mun maailma romahtaa, jos en kykene alittamaan Hangossa tekemääni aikaa!

Tällä viikolla olen kerennyt juosta lyhyttä lenkkiä maanantaina ja tiistaina. Juoksin ylämäkeä, oikein hyvällä keskivauhdilla.
Kisakutsusta luettiin, että kisoissa pitäisi olla aika tasainen reitti, joten taas kerran; odotukseni ovat korkealla.
Tänään ainakin uin ja juoksen. Torstaina uin ja perjantain pidän suht kevyenä. Lauantaina en erikseen juokse aamulenkkiä. "Lenkkeilen" sitten kisassa.

Omassa yksityiselämässä on nyt (taas) menossa suurien muutosten ajat, vähän stressaankin, mikä ei ollenkaan enää sovi mulle. Onko sitten koskaan sopinutkaan?
Paras stressin ja turhautumisen poistaja taitaakin olla juurikin juokseminen.
Voi kuulkaa olla, että jos lauantaina olen todella kiukkuinen ja todella vihainen, juoksen oikein super lujaa koko puolikkaan. Tervetuloa uusi ennätykseni!

Mun mies näytti mulle kännykästään alla olevaa kuvaa tänä aamuna:
"Jos sulla ei ole mitään kivaa sanottavaa, mene juoksemaan". Mietin että mitäköhän mahtoi taas tarkoittaa?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti