17. lokakuuta 2014

Puolisot (voivat yrittää) harrastaa yhdessä

Luonnollisena seurauksena minun triathlonelämäni myötä, myös mieheni on innostunut (on joo tosi innostunut; pakottamaan joudun!) urheilusta. Mikäs sen ihanampaa kuin harrastaa yhdessä?

Mies aloitti juoksemaan tänä kesänä. Tai aloitti.. Juoksi pari kertaa.
Hankki hän kuitenkin itselleen NE juoksuhousut, lenkkareita.. ym juoksemisessa tarvittavaa rekvisiittaa.
Olin niin ylpeä mun miehestä.

Kunnes..
Yhtenä iltana olin lähdössä juoksemaan, mies tiedusteli mukaan pääsyä. Tottakai mulle seura kelpasi. Kerroin miehelle ohjeet (oon aika kova tyttö jakelemaan ohjeita); juostaan ihan rauhallista vauhtia alhaisella sykkeellä noin viitisen kilometriä.

Jo ekassa ylämäessä mies lähti painattamaan täysiä (sen täysiä; lähti ku juoppo sohvalta urheiluruudun aikaan). Mä puuskutin perässä. Jossain kohtaa matkaa mies hävisi kokonaan näköpiiristä, pinkoi minkä kintuistaan ehti.
No, olinhan mä tottunut yksin juoksemiseen.

Kolmen kilometrin jälkeen mies löytyi puuskuttamasta tienreunasta ammattimaisesti polviinsa nojaillen.
Vahingoniloisena huikkasin että vielä toinen kierros, niin saadaan se sopimamme reippa 5km täyteen.

Ei kuulemma pystynyt.
Tässä vaiheessa kertasin alussa antamani ohjeet -piti mennä rauhallista vauhtia-.
Mies: En mä voi juosta ton hiljempaa.
Selvä! Juoskoot mies jatkossa yksin.
Seuraavaksi päätimmekin miehen kanssa testata  kuinka uiminen sujuisi yhdessä.
Ostin miehelle TYR uikkarit syntymäpäivälahjaksi. On ne kyllä upeat! Mies näyttää ihan pro.lle. Varusteet tekee miehen, vai miten se meni :D

Uimahallilla mies tulikin mun kanssa samalle radalle. Katseli siinä aikansa mun uimista, ihmetteli kun mun meno on ihan erinäköistä kuin keväällä. Mumisi jotain valmentajan tekemästä ihmeestä.
Kokeilihan se mieskin vihdoin uida.
Tiedättekö; mun maailman komeimmasta miehestäni kuoriutui "kuivalla maalla henkeään haukkova särki".
Pakkohan mun oli sille ohjeita antaa. "Kädet rentoina ja pää sinne veteen rohkeesti".
Mies ui ehkä 50m ja meni tunniksi porealtaaseen.
Uin yksin.

Mies oli kuitenkin pitänyt poreista niin paljon, että halusi seuraavallakin kerralla mukaan uimahallille.
Tälläkertaa mies ui alkuverkat mun kanssa samalla radalla.
En ohjeistanut häntä tällä kertaa.

Kerran vastaan uidessa mies puristi mua pepusta. Tämän takia siis puolisoiden on kiva harrastaa yhdessä. Käännyin vähän katsomaan ja totesin järkyttyneenä ettei mun miehellä ole kyllä sinisiä uikkareita.
Kysyin hetkisen kuluttua mieheni nähdessäni, että sattuiko se hipelöimään mua äsken? Ei kuulemma hipelöinyt, ei ollut edes samassa altaassa. Kertoi kuitenkin jonkun siniuikkarisen miehen yrittäneen poreammeessa hiplailla hänen reittään.

Järkytyksestä toivuttuaan mies haastoi minut kisaan. Jes! Mä rakastan kisaamista, vihaan häviämistä! Kesällähän mies pesi mut oikein kunnolla avovedessä kisaillessamme.
Lähdimme vierekkäin. Mies sai paremman lähdön. Tosin painoin jo ensimmäisellä vedolla siitä ohi.
Huomasin päätykäännöksen tehtyäni että mies on tulossa vastaan. Hölläsin vauhtia.
Voitin.
Mies tuli "maaliin" altaan matalassa päädyssä kävellen.
Ei ollut kuulemma yhtään hauskaa.
Mies paineli taas lopputreenien ajaksi poreammeeseen.

Pyöräilyä emme olekkaan vielä yhdessä kokeilleet.
Maltan tuskin odottaa. Yhdessä harrastaminen voi parhaimmillaan antaa niin paljon iloa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti