31. joulukuuta 2014

Niin niin huono häviäjä, että mun on aivan pakko voittaa!

Voittajat ei valita ja valittajat ei voita. Voittajat ei luovuta, luovuttajat ei voita.
Näitä lauseita olin jo tovin pyöritellyt mielessäni.

Monena aamuna mulla oli kello soimassa 5.00. Juoksukamat oli kasattu sohvalle, valmiiksi odottamaan aamulenkkiä.
Aamulenkkiä, jota ei koskaan tullut. Kellon pärähtäessä 5.00 soimaan, oli lenkille lähdön hurma ja motivaatio tipotiessään.
Välillä mun mies nousi sammuttamaan kellon. Välillä saatoin itse nousta vain toteamaan että ulkona sataa vettä tai vaihtoehtoisesti on liikaa pakkasta.
En juoksisi tänään, juoksen huomenna.
Huomista juoksulenkkiä ei koskaan tullut.
Halusin jäädä mun miehen kainaloon jatkamaan köllimistä.
Välillä kuulostelin orastavaa kurkkukipua..
Tekosyitä lenkin skippaamiseen oli miljoonia. No, ainakin yhtä monta kuin aamujakin.

Mulla on todella kova itsekuri. Ihailtava itsekuri. Näin monet ihmiset mulle sanovat.
Itsekurini näkyy mm totaalikieltäytymisenä alkoholista ja karkeista.
Mulle kannetaan töissä tämäntästä karkkia, suklaata ja millonmitäkin herkkuja.
Otan ne kohteliaasti vastaan ja roudaan ne sitten kotiin miehelleni ja lapsilleni.
Jouluna sain alkoholia, nämä menivät isälleni.
Mutta missä on se sama itsekuri aamulenkkien suhteen?
Sitä ei ole.

Mä olen huono häviäjä. Niin huono, että mulle riittää vain voitto.
En tarkoita että mun täytyisi (välttämättä) voittaa kaikki ensikauden juoksu- ja trikisat. Tarkoitan voittamisella itseni voittamista. Sen tavoitteen saavuttamista, minkä olen itselleni asettanut. Vanhan juoksuennätyksen alittamista, entistä pidemmän matkan juoksemista, painon pudottamista tiettyyn painoon..
Joskus jopa vain maaliin asti pääsemistä.

Eilen taas (tapani mukaan) olin skipannut aamulenkin.
En muista eilistä tekosyytäni.
Voisin korjata tilanteen illalla.
Töistä kotiin päästyäni taivaalta satoi lähes kaatamalla vettä. Tiet olivat loskaa täynnä. Samalla loskan alta pilkotteli jäätä. Niin huono juoksukeli että taidan jättää juoksemisen huomiseen..

Hetkinen! Mulla on tavoitteita, mulla on todella paljon tavoitteita.
Tekisi mieleni tässä kohtaa lisätä, että mulla on mahdottomiakin tavoitteita ensikaudelle.

Tavoitteet kiiluen silmissä, vaihdoin työkledjut juoksukledjuihin ja lähdin juoksemaan. Oli liukasta ja satoi kaatamalla, mutta minä juoksin. Nautin ihan jokaisesta askeleesta. Nautin hengästymisestä. Nautin jopa vesisateesta.
Juoksin reitin mitä en ollut ennen juossut. Nautin maisemista. Tosin matkalla oli sattunut yksi kolari, paikalla oli jo poliisi, ambulanssi ja paloautoja. Ilmeisesti niin liukasta, että kuski oli menettänyt autonsa hallinnan.
Mulla oli mun nastajuoksukengät jalassa, en tuntenut liukkautta vaan pääsin nauttimaan juoksusta.

7kilometrin jälkeen menin läpimärkänä kotiin. Huusin ovelta mun miehelle, että mulla ei enää koskaan tule olemaan ainuttakaan tekosyytä jättää juoksulenkkiä väliin.

Olenkin aina sanonut, että ainoa treeni joka jälkeenpäin kaduttaa, on tekemättä jätetty treeni!

Nyt mennään kohti tavoitteita, niitä mahdottomiakin.
Aamulenkit ovat jatkossa osa minun arkeani, sillä minä tulin voittamaan, enkä anna enää minkään seisoa sen tiellä.

Loppuun vielä teemaan sopiva loppukevennys, jonka törkeästi kopioin Facebookista:

"Nyt on taas se aika vuodesta kun laihdutetaan urakalla ja porukalla. Kun joku FB-kaverisi aloittaa laihduttamisen toimi seuraavasti:
1. Kirjoita henkilön nimi FB:n hakukenttään ja paina suurennuslasin kuvaa.
2. Valitse "estä" henkilön kansikuvan oikeassa alalaidan pudotusvalikosta.
Näin toimien vältyt seuraavan 2viikon ajalta taukoamattomalta ja turhalta -200g päivittelyltä. Sama läski se on vuodenkin kuluttua, ehkä vielä suurempi.
Voidaan soveltaa myös urheilullisiin tavoitteisiin pyrkiviin henkilöihin."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti