4. joulukuuta 2014

Paluu arkeen.

Mulla ei ollut varsinaisesti etukäteen tiedossa kauanko lepokauteni (ylimenokausi) kestäisi. Tästä syystä se sitten venyi ja venyi.

Ja taas venyi..

Eilen töistä kotiin tullessani nukahdin hetkeksi mieheni kainaloon. Siitä herättyäni mä jotenkin havahduin että nyt on jo joulukuu. Kevään ja kesän kisat lähestyy. Lisäksi oltiin ilmoitettu mut trileirille joulukuussa. Tässä kuussa! Apua!
Mieheni kysyikin varovaiseen sävyyn että pitäisköhän mun vaikka pikkuhiljaa rueta taas uimaan? Jos lähtisit heti, hän ehdotti.
Mä näin mielessäni mielikuvan siitä, että mun naulakossa roikkuvat uikkarit ei enää edes mahtuisi mun päälle.

Uimakassia pakatessa pistin mun miehen tenttaamaan että mitä mulla on mukana.
Uikkarit, lasit, lakki, pyyhkeet ja shampoot. Kaikki pakattu.
Uimakassissa oli valmiina kaksi 50sentin kolikkoa, ne muistutti minua hämärästi viime uintikerroista. Meidän hallilla lokerot toimivat 50sentin pantilla. Noista löytyneistä kolikoista tuli jotenkin kummallisesti hetkellinen usko tähän hommaan, täähän onkin hyvä juttu..?

Mua jännitti. En edes tajua miksi, eihän ne muut siellä tiedä etten ole kuukauteen uinut.
Reippaasti totuttujen rutiinejen mukaan rupesin uimaan alkulämppänä 300m kevyttä kroolia.
Kevyttä, helppoa ja ihanaa! Luulen (taas) näyttäneeni ihan oikealta uimarilta. Hengityksen kanssa oli vähän pientä ongelmaa, mikä sitten heijastuikin heti alkaneena päänsärkynä.


300m jälkeen jäin hetkeksi poustaamaan altaanreunalle. Jatkoin uimista hyvällä fiiliksellä, en laskenut uituja matkoja vaan nautin täysillä kloorista.

Mietin ensikesän kisamatkoja.
Miten mä ikinä uisin sen 900m, saati 1500m? Vieläpä suhteellisen kovassa vaudissa?
Hullua.
Mun uintivalmentajan on todellakin tehtävä ihmeitä.
Mun mies sanoikin että se huikkaa sille valmentajalle että mulle pitää sitten asettaa kunnon rajat ja kohdella mua kuin lasta komentaisi.
Mä tiedän että mulla on välillä käskyjen noudattamisessa sellaista pientä auktoriteettiongelmaa..

Kotiin hallilta päästyäni olin täynnä intoa, niin täynnä että lähdin vielä juoksemaan pikaisen 2km iltalenkin. Juoksin rennosti täysin omalla mukavuusalueellani. Tästä on hyvä palata maanpinnalle. Jos ajattelee että seuraava ylimenokausi on taas vuoden päästä, ei mulla (eikä mun miehellä) ole mitään hätää ;)





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti