2. tammikuuta 2015

Ortoreksia

Tuntuu niin idioottimaiselle ja typerälle kirjoittaa seuraavaa tekstiä.
Hävettää.
Mä olen aina ollut hyvin vahva ihminen. Olen aina ollut avoin ihminen. Minulle ei ole koskaan tuottanut vaikeuksia puhua asioista. Tämä asia on poikkeus. Tämä on asia, josta en ääneen puhu. Tämä on asia jonka olemassaolon olen kieltänyt.
Tätä asiaa en ole jakanut kenenkään muun, kuin mieheni kanssa. Hän on korvaamaton tuki ja turva tässäkin asiassa.

Aloitetaanpa; vuonna 2013 mä tapasin mun nykyisen mieheni. Mieheni mielestä mä olin maailman kaunein.
Olin itsevarma ja hehkuin. Mieheni jaksoi kehua ulkonäköäni ja vartaloani. Olin itsekkin tyytyväinen.

Vuoden 2014 maaliskuussa mä "heräsin". 
En harrastanut mitään urheilua. Hevoselämästäni oli jo aikaa. Söin aivan kuten ennenkin.. Tallitöiden jäädessä pois päivärutiineista, ei kaloreita kulunutkaan enää samaa tahtia.. 
Mieheni oli todella hoikka, aloin kokea että näyttäisin pian hänen rinnallaan norsulle.

Tajusin olevani läski. Kamala ällöttävä oksettava plösö.
Kaivoin esille vanhoja valokuvia itsestäni. Itkin.
Näytin kaikki kuvat miehelleni. "Kato kulta, kuin läski mä oon ollu, hyi helvetti!".
Mieheni ei tukenut mielipidettäni. "Et sä todellakaan oo mikään läski ollu ikinä!".
Tottakai sen oli pakko sanoa noin, ei se olisi voinut mulle sanoa että "Kyllä kulta, sä olet lihava".


Kuva otettu 19.5.2011

Kuva otettu heinäkuussa 2012

Tuolloin maaliskuussa 2014 mä päätin että musta tulee laiha.
Laiha, hoikka, siro, pieni ja ennenkaikkea terve. Ylipaino on sairaus. Läski on epäterveellistä. Mä aloitin terveen elämän.

Aloin kävellä pitkiä lenkkejä. Lopetin kokonaan sokerin ja (huonon)rasvan ruokavaliostani.

Käveleminen vaihtui juoksuksi. Löysin elämääni uuden intohimon, juoksun!
Aloin myös pyöräilemään.. Kuin huomaamatta olin koukussa urheilussa.
Aloitin triathlonin. Lajin joka vaatisi minulta kaiken.
Olin onnellisempi kuin koskaan. 
Kesä 2014 kierrettiin kisoja. Aloin olla fyysisesti hyvässä kunnossa. Olin ylpeä itsestäni. Ihailin omaa vartaloani. Huomasin käyväni vaalla kolmekin kertaa päivässä. Olin iloinen lukemista mitä vaaka näytti. Olen 157cm pitkä. painoni oli tuolloin tippunut 54kiloon.

Kuva 17.5.2014 Vantaan ExtremeRunista

Lokakuu 2014
Lokakuu 2014
Join päivittäin vähintään 3 litraa vettä.
Pidin ruokavalioni ns puhtaana. Karskisti voisin todeta, etten syönyt mitään länsimaiseen ruokavalioon kuuluvaa.
Olin todella neuroottinen syömisistäni. Kaiken ruoan piti olla täysin maustamatonta ja suolatonta. Vain mieheni tekemä ruoka kelpasi minulle. Mieheni tekikin joka ruokailulle kahdet ruoat. Toisen minulle ja toisen itselleen ja lapsille. Esimerkiksi kerran hän keitti minulle kananmunan ja teki uunissa (täysin maustamattoman)kananrintafileen, keitti kukkakaalin ja teki salaatin. Muut meillä söivät currykanakastiketta ja riisiä.
Sokeri ja valkoiset jauhot eivät myöskään kuuluneet ruokavaliooni.
Söin maustamatonta rahkaa ja raejuustoa. Paljon vihanneksia ja hedelmiä. Tarvittavan rasvan sain kananmunista, avokadosta ja pähkinöistä. Mitään erillisiä ravintolisiä en käyttänyt.
Juomana join myös maitoa.
Välillä jopa punnitsin ruokani. Ennen kisoja "tankkasin" hiilareita, nämä hiilarit (esim riisi) punnitsin keittiövaallamme. Tästä en ikinä kertonut muille kuin miehelleni. Ystäväni kerran kysyi minulta; etten kai minä ole mennyt niin pitkälle tässä vouhotuksessani, että punnitsisin ruokani? Nauroin ja kielsin asian. Mieheni mielestä tämä ruoan punnitseminen oli todella typerää.
Suunnittelin tarkasti tulevan viikon ruokavalion. Ruokailuni oli lähes kellontarkkaa.
Ystävien ruokailukutsuista jouduin kieltäytymään. Minulle kelpasi vain mieheni tekemä ruoka, vain siitä pystyin todella tietämään ettei ruoassa ollut mitään ylimääräistä.
Itse olin ylpeä siitä että vihdoin osasin syödä terveellisesti.
Jatkuvasti jouduin ystävilleni todistelemaan että olen minä syönyt ja että syön todella terveellisesti ja paljon.

Minua alkoi ällöttää kaupassa ihmiset jotka ostivat "roskaruokaa". Joka kerta olisi tehnyt mieli mennä kysymään, että tietävätkö he mitä he suuhunsa laittavat?
Olin "ylempänä" muita. Olin parempi kuin muut, tiesin miten pitää elää ja syödä.
Myös mieheni ja lapset pitivät välillä herkkupäiviä, he saattoivat tilata pizzat ja jälkkäriksi syödä jäätelöä. Minun ei enää edes tehnyt mieli mitään "roskaa". Samaan aikaan söin itse salaattia.
Yritin vaivihkaa alkaa kontrolloida heidänkin syömisiään. Ujutin heille terveellisempää ruokavaliotani. Olin todella onnellinen kun joskus sainkin koko perheen syömään "minun" ruokaani.

Kerran töissä eräs ihana työkaverini alkoi tenttaamaan minua syömisistäni. Hän huomasi että painoni oli pudonnut. Jostain syystä hän ei ihannoinutkaan uutta vartaloani kuten muut tekivät.
Hänelle jouduin perustelemaan miksi olen ylipäänsä laihduttanut. Vetosin urheiluun, kielsin laihduttaneeni.
Hänelle myös kerroin avoimesti mitä kaikkea syön.

Kuunneltuaan aikansa, hän sitten kysyi minulta että tiesinkö minä olevani sairas?
Nauroin. Sairas?
Mähän olen terveempi kuin koskaan! Eihän kukaan voisi syödä näin terveellisesti kuin minä!
En ole ikinä ollut näin elinvoimainen ja hyvinvoiva.

Työkaverini kirjoitti googleen oudon sanan, sanan jota en ollut koskaan ennen kuullut: Ortoreksia.
Eteeni avautui tietoa, joka sai nauruni lakkaamaan:

Tyypillinen ortorektikko saattaa kuluttaa suurimman osan päivästään aterioiden suunnitteluun, ruoka-aineiden hankintaan ja ruoan valmistamiseen. Ortorektikot voivat myös yrittää käännyttää ystäviään oikeinsyöjiksi, ja he saattavat tuntea ylemmyydentunnetta ”epäterveellisesti” syöviä kohtaan.
Toisin kuin anoreksiaa sairastava henkilö, ortorektikko ei yritä syödä mahdollisimman vähän vaan mahdollisimman ”oikein”. Ortoreksia voi kuitenkin aiheuttaa liiallista laihtumista ja johtaa anoreksiaan. Ortorektikon ruokavalio voi muuttua niin rajoittuneeksi, että energia ja ravinteet jäävät saamatta, mistä seuraa puutostiloja. Mm. silmänalusten tummumista.
Ortoreksia ei useinkaan ole hengenvaarallista, mutta se voi rajoittaa elämää kohtuuttomasti ja äärimuodossaan muuttuu henkiseksi vankilaksi. Ruokavaliosta poikkeaminen voi aiheuttaa sietämätöntä ahdistusta ja syyllisyyttä epäonnistumisesta. Ortoreksia voi rajoittaa tavanomaista arkea ja sosiaalista elämää, sillä usein ortorektikon mielestä ainoastaan kotona tehtyä ruokaa voi syödä ja muualla tarjottu on syömäkelvotonta.
Ortoreksiaan sairastuvat tyypillisimmin ihmiset, jotka pyrkivät elämään terveellisesti ja hallitsemaan elämäänsä. He haluavat syömiseen tiukat ja selkeät ohjeet, jotka antavat heille turvallisuudentunnetta.
Teksti kopioitu Wikipediasta.

Olin sanaton. Teksti kuvasi minua. Tuollainen minä olin.
Miten se on mahdollista, että uusi terveellinen elämäntapani onkin sairaus?
Lihavuus on sairaus! Lihavuuden ihannointi on sairasta!

Kotimatkalla kerroin tästä miehelleni ja hän oli kutakuinkin samaa mieltä työkaverini kanssa.
Ensimmäinen askel olikin, että itsekkin myönsin sairastuneeni ortoreksiaan.

Vuoden 2014 loppupuolella olin päässyt ruokailujeni kanssa "sinuiksi".
Kävin työpaikkaruokalassamme päivittäin syömässä. Lastasin lautasen ääriäänmyöden täyteen salaattia, mutta otin myös aina lämmintä ruokaa.
Kävimme mieheni kanssa ulkona syömässä. Yleensä söin kanaa tai pastaa. Saatoin ottaa jälkiruokaakin. Karkkia en edelleenkään syönyt.
Paheekseni muodostuivat kaurakeksit. Niitä saatoin mutustaa välipalana töissä. Näläntunnetta minulla ei ollut koskaan. Vartalooni en ollut täysin tyytyväinen.

Marraskuun 2014 lopulta

Aamupalani näytti näin runsaalle vielä 30.11.2014

Nyt tätä kirjoittaessani on tammikuu 2015.
Painoni ei ole noussut, päinvastoin.
Silti koen pakonomaista tarvetta laihduttaa.
Näen itseni taas norsuna.

Yhtenä iltana joulun 2014 jälkeen, pyysin itkuisena mieheltäni, alkaisiko hän taas valmistaa minulle maustamatonta ja terveellistä ruokaa.
Hän ihmetteli. Hänen mielestään minun nykyinen ruokavalioni on oikein terveellinen.
Pyysin että hän tukisi minua siinä etten sortuisi maustettuihin rahkoihin, mysleihin, kekseihin, leipään, pastaan, perunaan... Ei todellakaan mitään croissantteja, saati jälkkäri pullaa.. Lista oli loputon.
Mieheni oli todella ihmeissään.

Eräs lounaani tammikuussa 2015
Olenkin nyt syönyt yleensä aamupalaksi keitetyn kananmunan ja maustamatonta rahkaa tai puuroa. Lounaaksi maustamatonta uunissa tehtyä kananrintaa/kalaa ja salaattia. Päivälliseksi salaattia. Iltapalaksi puuroa tai rahkaa. Syön myös mm pähkinöitä.

Ihmisten sanat kaikuvat päässäni "Hullu, ei sun tartte laihduttaa". "Sähän kuihdut ihan pois koko tyttö, jos tuosta laihdut".
Mieheni on ihana, hän kehuu minua jatkuvasti ja yrittää saada minua ymmärtämään etten ole lihava.
Oma pääni sanoo taas jotain ihan muuta.
Asetelma on nyt parempi kuin noin puolisen vuotta sitten. Olen nähnyt ortoreksian kasvot, olen onnistunut paranemaan siitä.
En vain ollut tarpeeksi vahva pitämään sitä loitolla.
Enää en todellakaan koe olevani "ylempänä" muita, vaan voin ääneen myöntää sairastavani ortoreksiaa.









2 kommenttia:

  1. Miniä on ortorektikko. Lastenlapseni ja suku on kovan kotrollin alainen. Pääasia vierailussa on se, mitä ei saa syödä. Juhlat kuin juhlat menevät pilalle, kun miniäni vahtii, mitä hänen lapsensa saavat syödä. Jos joku ottaa väärän keksin, hän huomauttaa siitä kovalla äänellä tai jopa ottaa keksin pois.
    Tätä on jatkunut vuositolkulla. Ilo on kadonnut kohtaamisista. Hän syyllistää ympäristönsä omalla vahtimisellaan ja syömiseen puuttumisella. Mitä tehdä?

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa vähän hurjalle. Minullakin meinasi lähteä käsistä tuo perheeni ruokavalion kontrollointi, mutta nyt sekin on takana. Saavat pitää herkkupäiviä ja vaikka tilata pizzaa. Itse en osaa sanoa että mitä ulkopuolisten pitäisi tuossa tapauksessa tehdä.

    VastaaPoista