10. helmikuuta 2015

Käännekohta.

Mä -luulen- olevani nyt "urheilullisesti" jossain käännekohdassa.

Kerroin teille siitä tytöstä joka löysi aikanaan juoksemisen riemun. Tytöstä joka -aina- hymyssä suin paineli juoksutossuissaan pitkin itä-helsingin katuja ja polkuja.

Sama tyttöhän osti itselleen hetkeä myöhemmin ensimmäisen maantiepyöränsä ja löysikin samantien pyöräilyn "helppouden".

Tyttö ui. Sai voimaa ja tukea harrastukseensa uimisesta.
Tytön intohimoksi muotoutuikin triathlon.

Kerroin myös kuinka tämä tyttö luuli osaavansa uida.
Tämä tyttö -olin- minä.

Itseasiassa luulinkin osaavani uida jo teininä, jo kauan ennen HTU.n valmennuksia.
Mutta aivan viimeistään tämä tyttö luuli noiden valmennuksien jälkeen olevansa "pro-uimari".

Helsingistä pois muuton seurauksena meni uintivalmennus uusiksi. Piti jättää hyväksi todettu uintivalmentaja ja jo toiseksi kodiksi muodostunut uimahalli.
Olisin voinut jatkaa uimista yksin.. Mutta..
Tälle tytölle kun kelpaa vain paras, oli uuden uintivalmentajan päättäminen ihan helppo juttu. Halusin valmentajan. Halusin parhaan valmentajan. Oikeastaan mulla oli alusta asti mielessä vain ja ainoastaan tasan yksi henkilö, joka tähän tehtävään minulle kelpaisi.
Ei sen vähempää kuin maailmanmestari.

Mestarin opissa sitä tämäkin tyttö kummasti nöyrtyi.
Oltiin alkupisteessä, tuntui etten ole koskaan aikaisemmin edes tajunnut että mistä vapaauinnissa on kyse.
Enkä tajua vieläkään.
Sen tajuan, ettei altaan reunalle tarvitse ottaa erikseen omaa vesipulloa.
Sitä vettä mä nielen siellä altaassa toistakymmentä litraa kuitenkin.

Mun valmentaja, eli tämä -mestari-, laittaa mut uimaan jo pelkkänä alkuverkkana matkan, jota ennen olin tuskin edes yhteensoittoon montaakaan kertaa räpiköinyt.
Mestarin johdolla kaikki palaset tuntuvat kuitenkin loksahtavan paikoilleen. Paikoin menoni kuulemma näyttää jo "kauniilta".

Kaikki tajusi jo tuosta aiemmasta tekstistä, että uudet uimatreenit ovat rankkoja. Myös henkisesti.
Mä en ole enää kovin nuori, joten kaikki uuden opettelu, kritiikin vastaanottaminen ja ohjeiden täydellinen noudattaminen vaatii vähän enemmän ponnistelua..

Sainkin juuri mun seuraavan 12 viikon valmennussuunnitelmani. Mietin hetken tuliko suunnitelma oikeaan sähköpostiosoitteeseen..
Suunnitelmahan on kuin -ihan oikean urheilijan- valmennusohjelma.
Mähän olin vain se tyttö joka rakasti juosta.

Laitoin samantien mun miehelle viestiä ja kerroin että mua naurattaa.
Kerroin parhaita palasia tästä valmennussuunnitelmasta..
Mies vastasi viestiini että rankkaa tulee olemaan, mutta itseppä halusit valmentajan.

Sepä juuri. Itse halusin.
Tein tästä vakavaa. Siirryin leikkikehästä taisteluareenalle.
Miksi?
Miksi en tyytynyt juostessani vain hymyilemään jokaiselle vastaantulijalle.
Miksi en pysähtynyt enää uimahallissa jokaisen sadan metrin jälkeen tarkkailemaan muita uimareita ja jatkamaan uimista vasta, kun syke on kokonaan tasaantunut.

Jokin ei riittänyt enää. Piti saada enemmän.
-Pitää- saada kaikki.

Valmentajalle laitoin viestin; toi uinti kuulostaa kyllä todella rankalle, mutta minähän uin.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti