11. helmikuuta 2015

Paljon kohutut Freddy WRUP housut. Peppuhousut.

Olin jo tovin kaupungilla kulkiessani vahdannut naisten peppuja.
Katukuvaan olivat ilmestyneet rytinällä kuumaakin kuumemmaksi pepun tekevät Freddy WR.UP housut. Näin oli ainakin luvattu.

Pitkällisen peppujen vahtaamisen tuloksena voin rehellisesti sanoa, että kyllä siellä kaupungilla monet naurutkin sai. Freddythän ovat tietääkseni suunniteltu korostamaan -treenattua- peppua. Housut eivät kovinkaan edukseen päässeet peputtomilla naisilla.
Vaikka housujen luvataan myös kohottavan peppua, eivät nämäkään sentään treenaamatonta peppua saa treenatulta näyttämään.

Minä kuulun juurikin siihen kastiin, jotka vannoivat etten ikinä ostaisi tuollaisia naurettavia teini housuja. Jotenkin noloimmat housut mitä vain voi olla.

Myös näiden Freddyjen laadusta on puhuttu paljon. Osa liputtaa sen puolesta että housut ovat hintansa arvoiset ja todella todella ihanat jalassa. Osa taas jakaa kertomuksiaan, kuinka housut rikkoontuvat jo ensimmäisillä käyttökerroilla. Huonotuurisimmilla housut ovat ratkenneet jo päälle pukiessa. Tämä tosin voi johtua liian pienen housukoon tilaamisesta?
Housut maksavat sadan euron molemminpuolin. Kalliit ovat jos osoittautuvat kertakäyttöisiksi.

No, uteliaisuus voitti tälläkin kertaa ja niin vaan lähti freddy storelle tilaus.
Huoh. Teinihousut yli kolmekymppisellä naisella! Minulla ei myöskään ole mikään treenattu peppu. Ihan perus peppu vain ;)

Freddyt saapuivat seuraavana päivänä tilauksen tekemisestä! Naureskelin hauskaa pakkausta :D


Siinä ne nyt oli! Ihka ensimmäiset peppuhousuni. Housut saapuivat Freddy storelta ihan ennätys ajassa. Maanantaina tein ja maksoin tilaukseni, seuraavana päivänä oli jo housut jalassa! Tästä iso plussa!

Housut oli pakattu todella hauskalla tavalla. Pakkaus oli kuin karkki :) Tästä saimmekin 5vuotiaan tyttäreni kanssa hupia :D
Lisää hupia tuli kun avasin tuon nyssäkän. Housuthan olivat tosi pikkuiset! Tyttäreni ilmoitti etteivät nuo housut mahtuisi äiti sinulle. No kiva. Tottakai kuitenkin aloin kiskoa pikkuruisia pöksyjä jalkaani.

Varovaisesti vetäen kiskoin housut jalkaani, olin kuullut että housujen kangas saattaa paikkapaikoin olla haperoa. Tätä en kyllä ymmärtänyt ollenkaan. Sadan euron housut pitää kyllä saada jalkaan ilman että repeävät!
Tilatut housuni ovat kokoa S. Joku olikin jossain kirjoittanut, etteivät nämä housut hajoile, jos ei tilaa ahneuksissaan liian pientä kokoa..
Oikein nätisti sujahtivat housut jalkaan. Kangas tuntui kestävältä. Housuissa on ihan mielettömän hyvä jousto! Ihastuin vyötärökaistaleeseen piilotettuun silikoninauhaan, jonka tarkoitus on pitää housut paikoillaan kovassakin menossa.
Mä olen niin pieni, että lahkeet olivat ihan aavistuksen liian pitkät, mutta housujen materiaali antaa tuon kyllä anteeksi. Minähän olen siis 157cm "pitkä".

Molemmat lapseni ja aviomieheni saapuivat ihastelemaan jalassani olevia uusia housujani.
Kovasti kehuivat :) Räpsivät muutamat kuvatkin mun pepusta. Lasten mielestä oli niin hauskaa kun sai valokuvata peppua!


Ihan mielettömän ihanat housut jalassa! Maagista "peppuefektiä" en itse ainakaan huomaa. Ihan samanlainen tuo hanuri on muissakin housuissa.
Mieheni ehkä huomasi, ainakaan se ei saanut silmiään irti mun pepusta.
Tosin ainahan se sitä muutenkin tuijottelee, oli housuja tai ei ;)




1 kommentti: