17. elokuuta 2015

Finntriathlon Tahko puolimatka (1,9km, 90km, 21,1km) 15.8.2015

Puolitiessä helvettiin tai taivaaseen pitäisi olla tämän kirjoituksen otsikko.

Matkustimme taas tuttuun joka viikonloppuiseen tapaamme; minä, mies, Bianchi ja lapset.
Lapset tiputettiin tällä kertaa Tampereen mummolaan.

Miehen, minun ja Bianchin matka jatkui kohti Tahkoa.

Olin viime vuonna ilmoittautunut Tahkolle perusmatkalle. Tämä olisi Tahkolla koostunut hieman lyhennetystä uinnista. Olisi ollut 950m uintia, 45km pyörää ja 10,5km juoksua.

Niin OLISI.

Jostain selittämättömästä syystä olin kuitenkin vaihtanut perusmatkani puolimatkaan.
Maksoin siitä vaihdosta vielä ihan hulluna! Kyllä ei triathlonistit ole kovin fiksua porukkaa :D

Tähän vaihdokseen minulla on kuitenkin montakin selitystä.
Suosikki selityksenäni onkin se "vakio", eli jos jotain ryhtyy tekemään, niin tekee sitten kunnolla. Minullehan ei mikään riitä..
 
Puolimatka koostuu 1,9km uinnista, 90km pyöräilystä ja 21,1km juoksusta.

Heräilimme lauantai aamuun minun vanhempieni vuodesohvalta (joka on muuten kova kuin kivi).
Matkaa kisapaikalle Tahkolle olisi noin tunnin verran.
Tavarat olivat valmiiksi pakattuina autossa.
Olin ihmeellisen tyyni. En ollut hermostunut, saati peloissani.

Perillä Tahkolla oli ihan jäätävän kylmä.
Joku sanoi että +11C, mutta tuuli teki ilmasta jäätävän.
Veden lämpötilaksi oli ilmoitettu 18,4C.. Lohduttavaa sentäs.

Aallokko ei pääse oikeuksiinsa kuvissa..
Paitsi ettei enää siinä vaiheessa kun näin aallokon.
Jos tuulee, on aaltoja..
Olisinhan sen voinut päätellä..

Märkkärin kiskoin päälleni parkkipaikalla. Miksihän noin lohduton ilme? :D
Laitoin todella aikaisin märkkärin päälle. Märkkäri lämmitti :D Enää en ollut niin jäässä.
Yleensä kiskon sen vasta ihan viime tipassa päälleni, koska hankaloittaahan se veskissä käyntejä hieman.
Tälläkin kertaa jouduin muutamaan kertaan venkslaamaan pukua edestakas.
Vessassa tietenkin.





Miehet starttasivat 5 minuuttia ennen meitä naisia.
Uintistartti tapahtui pitkän sillan vierestä.
Ensimmäinen uintistarttini missä jalkani eivät yltäneet pohjaan. Sainkin hyvät alkulämmöt siinä polkiessani vedessä.
Vesi tuntuikin ilmaa lämpimämmälle.
Aallotkaan eivät pelottaneet.
Olin tosin miehelleni sanonut, että jos en olisi ollut Lahdessa perusmatkalla uimassa siellä aallokossa, en varmasti olisi suostunut tänne uimaan.

Uinti lähti hyvin liikkeelle. Aalloista huolimatta sain todella hyvin happea.
Jossain kohtaa kun olin uinut suoraan kauimmaiselle merkkipoijulle ja kääntynyt sieltä kohti sillanalitusta, huomasin olevani ihan liikaa oikealla.
Uintilinja uusiksi ja kohti siltaa.
Ohittelin myös muutamat aiemman lähdön miehet :)

En tiedä tuliko paljonkin uitua ylimääräistä.
Polarini ei ollut uidessa löytänyt gps signaalia ollenkaan.
No, mutta uinti oli niin super kivaa, etteivät ylimääräiset metrit haitanneet :D

Sillan alta uidessani kuulin mun miehen huutavan mulle kannustuksia!
Sillan toinen puoli, eli loppupätkä uinnista olikin ihan tyyntä. Siinä sai jo ihan vähän vauhtiakin!






Vedessä vietetty aika tänään 00:45:31 (1,9km)
Hyvävointisena ja iloisena nousin ylös vedestä. Huikkasin mun miehelle, että oli ihan sairaan ihanaa uida!
Kerroin että siksi päätin uida vähän ekstraakin ;)

Vaihtokamoja ei jätetä pyörälle, vaan ne olivat numeroiduilla paikoilla pusseissa. Molemmille vaihdoille oli oma pussinsa.


T1 vaihtoon meni 00:03:47.
Aivot eivät olleet ihan täysillä tässä vaihdossa mukana.
Muutamaan kertaan sanoin itselleni ääneen että rauhotu, ei ole kiire :) En kuitenkaan sählännyt enkä panikoinut.




Heti samalla sekunnilla kun istahdin Bianchin satulaan, toivoin pääseväni siitä mahdollisimman pian pois.
Tuntui jo heti alussa suoraan sanottuna helvetilliseltä.
Takamukseeni koski tosi paljon. Vääntelehdin ja kääntelehdin satulassa ainakin ensimmäiset 10km.

20km kohdalla iski tajuton migreenikohtaus! Migreeni, joka ei ole piinannut minua vuosiin.
Aloin näkemään sahalaitaa.
Mitä minä nyt teen?
En voi pyöräillä jos minulta menee näkö.
Koetin tihrustaa tietä.
Onnekseni näin hahmot ja näin myös tien.
Testasin välillä näenkö omat sormeni.
Olin laittanut kirkkaan pinkin kynsilakan, joten kynnet ainakin näkyivät.
En voinut käsittää miksi juuri tänään, miksi juuri nyt puski migreenin päälle.
Ilmeisesti alhaalta paistava aurinko ja varmasti myös jännitys. Kyllähän nyt ensimmäisen puolimatkan kuuluikin hieman jännittää..

Yritinkin heti juoda normaalia enemmän mukanani ollutta urheilujuomaa. Imin mansikanmakuisen energiageelin väkisin naamaan.
Toivoin tämän sokerishokin auttavan.

Joskus kymmenisen vuotta sitten migreenikohtauksen tullessa, jouduin lähtemään töistä kotiin lepäämään.
Kohtaukseen ei auttanut mikään. Muistin tämän ja muistin myös ettei sahalaita vaihe kestäisi kovinkaan kauaa.
Lohduttauduin sillä.
Aika oli kullannut muistot, enkä tässä vaiheessa muistanut että näköhäiriöiden jälkeen tulisi armoton päänsärky ja pahoinvointi..

Luulen että noin 50km kohdilla olin saanut näkökykyni palautumaan täysin ennalleen.
Tuntui enää kuin silmät olisivat olleet täynnä roskia.
Hieman heikko olo, muttei päänsärkyä. Niskat tosin olivat aivan jumissa.

Niin, miksi en keskeyttänyt?
Miksi olin joskus lähtenyt kesken työpäivän migreenikohtauksen iskiessä, lääkärin kautta kotiin pimeään peitonalle?

Miksi nyt jäin?

Yksinkertaisesti olin päättänyt tulla tänään maaliin.
Olin päättänyt ettei mikään (paitsi rengasrikko, koska ei ollut vararengasta mukana..) estäisi minua tänään juoksemasta maaliin!

Tiedän ettei lähes kukaan muu kuin oma mieheni uskonut että minä selvittäisin tämän puolimatkan jo nyt.
Tiedän että tyypit "odotti" minulta selitystä, miksen päässytkään maaliin.
Minä tiesin ettei se selitys todellakaan olisi migreenikohtaus.
Naurahdin ääneen ja mietin että puhkeaisipa nyt vaikka se hiton kumi pyörästä :D

Pyöräilimme saman 45km pitkän reitin kaksi kertaa.
Tunnustus: 90 km olisi tähän asti pisin yhtäjaksoinen pyöräilyni.

Onneksi reitillä oli huoltopisteitä.
Otin vauhdista yhden banaanin, joka oli muuten ihan luksusta siihen tilanteeseen!

70km kohdalla ihmettelin kun ei tullutkaan migreeniin kuuluvaa päänsärkyä saati pahoinvointia.
Olin tästä todella todella kiitollinen!
Aina aiemmin olen niistä kärsinyt kohtauksen edetessä.
Tajusin myös että jäljellä oleva pyörämatka olisi saman verran kuin mitä tulisin vielä tänään juoksemaan. 21,1km.

Tämä pyöräily oli niin kamalaa, että odotin ja odotin pääseväni mahdollisimman äkkiä juoksemaan.
Halusin äkkiä saada kipeän takamuksen pois satulasta.
Tämäkin ajatus hieman nauratti.
Olen juuri pyöräillyt 90km ja haluan vain juoksemaan :D
Naurattaa myös viimevuotiset blogikirjoitukseni, joissa mainostin pyöräilyä heittämällä helpoimpana osana koko mun triathlonia. Just.

Minun elämäni kamalin pyöräily kulutti aikaa 03:50:20. (90km)
Olisi vissiin kannattanut mennä lujempaa, niin olisi ollut nopeammin ohi :D

T2 vaihto koetti!
Taivas!
Pääsin alas pyörältä! Vaihtoon käytin aikaa 00:03:28.


Kauan odotettu juoksuosuus ei ollutkaan pala taivasta, niinkuin olin vielä pyörän selässä kuvitellut.

Eihän tästä tullut mitään.

Välillä kävelin, välillä hölköttelin.
Ihan kamalaa. Reidet ja pohkeet olivat kuin kaksi puuparrua.
Koetin kuitenkin koko ajan lohduttautua sillä, ettei enää (tänään) tarvitsisi nousta pyörän selkään.



Matkalla tapasin ihan super ihania kilpailijoita.
Mm miehen joka oli saanut osallistumisensa vaimoltaan 40 vuotislahjaksi. Ihan paras lahja!
Oli sen miehenkin mielestä, ainakin varmasti jo maaliin päästyään :)

Pari ihanaa mimmiä, joista päälimmäisenä jäi mieleen Eveliina, mimmi oli suorittamassa ensimmäistä täysmatkaansa.
Siinä kohtaa veti nöyräksi. Siinä vaiheessa kun minä olisin maalissa, olisi hänellä vielä 21,1km juostavaa jäljellä. Huh huh. Kaiken pakertamisen keskellä Eveliina jaksoi kuitenkin olla ihanan positiivisella asenteella.
Naureskelimme yhdessä kuinka tyhmiä ollaan :D

Minä olin pyörän selässä "vannonut" että tämä saisi kunnian olla ensimmäinen ja samalla viimeinen puolimatkani.
Siinä juostessa kummasti taas mieleni muuttui..
Ääneen sanoin Eveliinallekin että kyllä niitä puolimatkojakin ensikausi pitäisi sisällään.
Muistan kyllä nauraneeni että täysmatkalle en kyllä ikinä menisi.

Tälläkin kertaa jostain juoksureitin varrelta kuului miesääni joka huusi minulle "hyvä Outi"! Käännyin katsomaan, mutten tunnistanut kannustajaa.
Hyvä mielihän siitä tietenkin tuli.
Kumma miten juostessa saa kaikista tsempityksistä voimaa!

Muutamat huikkasivat mulle yleisöstä että on niin ihana nähdä kun mulla irtoaa noin leveä hymy vielä tässä vaiheessakin.
Mulla oli hyvä fiilis siinä juostessa, annoin sen näkyä.

Olin keksinyt itselleni motivaattorin, jonka avulla tiesin pääseväni tänään maaliin.
Olin pakannut pikkuiseen pussiin pari super salmiakkia. Minulle se oli suuri juttu, koska normaalisti en syö ollenkaan karkkia.
Pussin olin sulkenut huolellisesti teipillä.
Nyssäkän olin kätkenyt trisuittini taskuun.
Minulla oli lupa ottaa 15 juostun kilometrin kohdalla 1 salmiakki ja maalissa toinen, mikäli JUOKSISIN maaliin. Toivoin todella etteivät salmiakkini olleet kastuneet uidessa.

Noin 7km kohdilla muistan, kun olin ihan poikki ja olisin tahtonut kävellä, niin näin mun miehen kameran kanssa. Enhän mä kehdannut kävellä, oli pakko juosta!
Mies huikkasi että "oot kulta toisiksi viimeinen".
Nauratti.
Tuonko piti keventää askelta?

Toiselle kympille kaartaessa askel tosiaan keveni.
Huoltopisteiltä saatu suola, juomat, banaani, suolakurkku ja appelsiini olivat nekin antaneet minulle lisää puhtia.
Jotenkin en enää voi edes ymmärtää että miksi olin hetki sitten halunnut kävellä?



Polar piippasi. Olin juossut 15km!
Salmiakki!
Aloin kaivaa pikkuista nyssäkkää taskustani.
Hitto että olinkin pakannut nyssäkän hyvin.
Siinä meni pussukkaa auki repiessä ainakin 2km mukavasti.
Ohitin mun mieheni taas. Hän huusi että olin tosiaan reipastanut tahtiani.

Vihdoin sain salmiakkinyssäkän auki ja yhden taivaallisen super salmiakin suuhuni.
Taivas.
Jemmasin salmiakin kitalakeen ja otin vielä huoltopisteeltä banaaninpalasen. Ihanaa!
Salmiakkia ja banaania! Vähään on ihminen tyytyväinen :D

Mitäs sitten?
Viimeisen kerran sillan ylitys ja viimeinen ylämäki.
Juoksin ylämäen ja tunsin kuinka kyyneleet polttivat silmäkulmia.

MAALI.

Pompin maaliin. Olin niin onnellinen. Mieheni oli siellä vastassa, juoksin mieheni kaulaan.
Taivas. Minun taivas.
 



Juoksuun meni aikaa 02:20:38.
Kokonaisaikani 07:03:45. Melkein työpäivän verran :D

Finisher!
Kiitos Finntriathlon upeasti järjestetystä kisasta jälleen kerran.
Tahko oli kisapaikkana ihan heittämällä tämän kauden suosikkini!
Edes kylmä ilma ei laske pisteitä :)
Maalissa mietin että olisinhan minä vielä voinut juosta.

Pyöräilyn muistoja aikakaan ei ole onnistunut kultaamaan.
En edelleenkään odota satulaan nousua mitenkäänpäin innoissani.
Mutta luotan siihen että harjoitus tekee minustakin mestarin!
Hyppään pyörälle heti kunhan takamus on parantunut edellisestä..

Ensi viikonloppuna mulla olisi Helsinki City Triathlon, jonka otan itse sellaisena "leikkipuistoon" pääsynä.
Ihana tapahtuma ja kevyt matka :)
Viimeistään siellä selvittelemme Bianchin kanssa yhteistä säveltämme jälleen :D

Ensi kaudella on pyöräilyä tiedossa tätä kautta rutkasti enemmän, joten viimeistään nyt alan panostamaan siihen tosissani.

Onhan jo pelkästään yhdellä täysmatkalla 180km pyörän päällä istumista :)









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti