10. elokuuta 2015

Kuopio Triathlon SM masters perusmatka 8.8.2015

Piti taas odottaa muutama päivä ennen kisaraportin kirjoittamista. 
Naurata ei vieläkään, mutta kaikista syvin ketutus taitaa olla jo väistynyt. 

Tämän blogin tarkoitus kun on pitkälti motivoida minua (ja miksei muitakin) pakertamaan unelmien eteen entistä kovempaa.

Jouduin hetken odottamaan, että Kuopion suorituksen jälkeen aika olisikin kullannut muistoni :D

Kuopioon olin ilmoittautunut perusmatkalle. 
Enkä ihan mille tahansa perusmatkalle, vaan ikäluokkien SM kilpailuun. 

Tiesin tason olevan kova. 
Uskoin kuitenkin itseeni. Tiesin pystyväni parantamaan 1,5km uintiani. 
Pyöräilyä ei oikeastaan voinutkaan enää huonontaa, se oli mitä oli. 
Se oli tiedossa ja puolittain olin asian jo päässäni hyväksynytkin.
Juoksuuni uskoin. 10km menisi minulta helposti alle tuntiin. 

Kävimme jo perjantaina hakemassa kansliasta kilpailijakuoreni. 
Kuoressa oli mm uimalakki, ajanottotägi ja kisanumerot. 
Kerrankin katsoimme myös uintireitin läpi jo edellisenä iltana. 
Samalla kävimme kartta apunamme ajamassa autolla pyöräilyreitin. 
Reitti oli vain 10km pitkä, samaa reittiä poljettaisiin lauantaina 4 kertaa. 40km yhteensä.
Reitti vaikutti aika kamalalle. Ylämäkeä. 
Plaah. 
Toki saman matkanhan saa sitten alaskin laskettaa.

Lauantaina starttasi kaverini Matti miesten perusmatkan kuntosarjassa. 
Olimme autuaasti luvanneet mennä häntä kannustamaan, mutta uni vei aamulla voiton. 
Miesten perusmatkan kuntoryhmä starttasi jo kello 8.00. Tuohon aikaan olimme vielä peitot korvilla vanhempieni vuodesohvan perukoilla.

Saavuimme kuitenkin hyvissä ajoin kisapaikalle. Ravasin vessassa erittäin tiheään tahtiin.
Kisajännitys oli palannut, ilmeisesti SM kisoilla oli suuri vaikutus asiaan..

Törmäsimmekin jo perusmatkansa suorittaneeseen Mattiin ja hänen kannustusjoukkoihinsa. 
Matilta sain vielä viimehetken kisakuulumiset. 
Juoksisimme mm pätkiä todella pehmeässä hiekassa. Hui.

Bongasin myös maassa istuskelemasta idolini Lehtosen Kaisan! 
Kävin kysymässä jännittikö, no eihän häntä jännittänyt. 
Kerroin että itse olen ihan paniikissa. Kaisan kanssa vaihdoimme kuulumisia. 
Kaisa on kyllä niin super positiivinen aina! Toivotettiin toisillemme tsempit.
Nyt tämä kisa ei voisi mennä osaltani huonosti ;)

Vaihdoin trisuitin tottuneesti autossa päälleni. Varusteet mukaan ja kohti vaihtoaluetta.

Bianchin kanssa odottamassa vaihtoalueelle pääsyä.

Ikäluokkien SM sarjojen infotilaisuus alkoi kello 13.15. 
Infossa ei tullut sellaisia asioita esille, mitä ei olisi kilpailijaohjeista luettu, tämä hyvä.

Infon jälkeen kiskoin märkkärin päälleni. Sehän menee jo kovinkin helposti ;)
Tavoistani poiketen päätin myös käydä uimassa ennen starttiani. 
Otin muutamat vedot järvessä. Vesi oli ok. Olisiko ollut noin 18 asteista. 
En kuitenkaan katsonut tarpeelliseksi olla vedessä pidempään.

Tarkoitukseni oli ottaa yksi energiageeli vielä ennen starttia, mutta geelit olivatkin jääneet epähuomiossa autoon. 
Aamupalakin oli syömättä. Aika vähillä energioilla lähtisin tänään matkaan.

Lähtökarsinassa otin paikkani aika edestä. Edelläni olikin lähinnä miehiä. Katsoin että naisia jäi taemmas. Pidin kuitenkin pääni ja halusin lähteä suhteellisen edestä.  Uskoinhan uintiini.

Uimaan lähdössä. Starttia odotellessa.

Lähtösummeri kajahti. Sain hyvän lähdön. 
Kukaan ei töninyt. Ei tullut turpaan.
Todella nopeasti sain ihan oman paikan uida. Paikoittain oli aika kovaakin aallokkoa, muttei mitään Lahteen verrattuna, joten pysyin täysin tyynenä ja kauhoin varmoin ottein.

Uintilinjani olivat mielestäni tälläkin kertaa hyvät. 
Uintia oli kaksi kierrosta. 
Pysyin koko ajan kartalla missä kohtaa olen menossa ja missä maali olisi. 
Jossain loppusuoran tuntumassa alkoi röyhtäyttämään todella ikävästi. Rintaa alkoi painaa. 
Paine vain paheni jokaisella hapenottokerralla. 
Maaliin tulin aikaslailla viimeisten joukossa. 
Polar näytti uiduksi ajaksi 34min. 
Eikä. 
Mikä ihme oli mennyt vikaan?
Tavoiteaikani oli jotain ihan muuta kuin 34 minuuttia.
Harmitti todella paljon.
Juoksin vaihtoon itku kurkussa. Uinnin piti olla mun vahvin, miten se oli tänään näin heikko. Tiesin/luulin uivani kovempaa.

Uimasta tultiin T1 vaihtoon tuollaista "siltaa" pitkin.
Vaihto sujui ihan hyvin. Vaihtoon käytin aikaa 00:02:22. 
Ihan ok. 
Sähläys oli poissa, silti turasin johonkin hieman liikaa aikaa.

Bianchi kourassa painatan miesten perässä kohti pyöräilyn alkua.
Pyöräilyn alku oli hieman outoa. En meinannut saada lukkopolkimiani kiinni. Tästäkin sain vielä vähän lisää harmistumista.
Jossain kohtaa kuitenkin jalat polkimissa ja muutenkin pyörä kulki ihan ok. Porukkaa lappoi ohi tuon tuosta, mutta siihen olinkin jo tottunut :D 

Meidän lähdössä oli peesikielto, minä sainkin pyöräillä koko 40km ihan omassa "tilassa". 
Porukka meni nopeasti ohitseni, enkä minä saanut kunniaa edes yrittää ohituksia :D

Mäet eivät tuntuneet pyörän selässä niin pahoille, kuin autossa istuminen antoi eilen ymmärtää. Todella kiva reitti mielestäni.

Viimeiselle 10km kierrokselle lähtiessäni huikkasin liikenteenvalvojille että "olenko mä viimeinen?" Kaksi miestä minulle yhdestä suusta huusivat että "olet!".
Tein päätöksen etten lähde juoksuosuudelle ollenkaan. 
Takaraivossa alkoi kuitenkin pyöriä erilaisia motivaatio lauseita.. "Jos se ois helppoo, kaikki tekis niin". "Voittajat ei luovuta, luovuttajat ei voita".

Matkalla imin yhden energiageelin, joka puoliksi levisi käsilleni ja Bianchin päälle. 
Availin geelin juuri ennen mukulakivetyksiä, tottakai se siitä tärinästä purskahti käsistäni pitkin poikin :( Inhaa sokerilientä.

Viimeistä käännöstä tehdessäni olisi pyöräilyä jäljellä enää n 5km. 
Mitä ihmettä?? Porukkaa tuli mua vastaan!! 

Tajusin etten olekkaan viimeinen! 
Savolaiset liikenteenohjaajat olivat huijanneet minua. 
Olisihan se pitänyt näin itsekin savolaisena tajuta.. 
Kierot savolaiset ;)

Kaartamassa 40km jälkeen T2 vaihtoon.
Bongasin mun mieheni kameran kanssa pyöräilyn "maalin" kohdilta. 
Huusin että "oon aikaslailla viimeinen".. 
Mies tsemppasi että hyvin mä vedän. 
Hän ei ole savolainen ;)

Itku kurkussa T2 vaihtoon.
Mun mies juoksi vaihtopaikan tuntumaan myös. 
Itku kurkussa huusin ettei mun ole mitään järkeä lähteä juoksemaan enää. Mies varmaan huusi takaisin etten olisi luovuttaja. En muista mitä huusi, mutta huusi jotain, mikä sai minut vaihtamaan pyöräkengät lenkkareihin.

T2 vaihtoon käytin 00:01:26 Mieheni sanoin tämä kaikki aika meni siihen huutamiseen :D

10km juoksu alkakoon!
Juoksu tuntui alussa ihan ok hyvälle. 
Vähän kuivailin kyyneleitä poskilta ja juoksin. 
Juoksureitti olisi kahteen kertaan kierrettävä. 
Joissain kisoissa tämä on hyvä juttu, tietää tasan tarkkaan mitä on tulossa eteen uudella kierroksella. 
Mutta tänään saman kierroksen toistaminen tuntui henkisesti todella raskaalle.

Minulla oli ihan mielettömän kova jano. Odotin vesipistettä kuin kuuta nousevaa. 
Vesipisteellä kävelin ja nautin urkkajuomasta ja vedestä. 
Ihan sama alkaisiko pistää rintaan, jano oli todella kova.
Vannoin että joisin maaliin päästyäni ainakin 10 litraa ihan mitä vain juomaa.

Vastaan tuli todella paljon porukkaa. He olivat oletettavasti kaikki juoksemassa jo viimeistä kierrosta. Tsemppasin muutamia, osalta sain tsempit takaisin.

Juoksuni aikana kerkesin taas miettiä ihan liikaa kaikkia asioita. 
Paha tapa kun juoksee liian hiljaa ;)

Varmaan 6km kohdalla minä jopa päätin että tämä SM kisa on minun viimeinen tri kisani. 
Tänään juoksisin kuitenkin maaliin, koska keskeyttäjä minä en ole. 
SM kisoihinhan olisi hyvä päättää?

Kuin tarkoituksella, matkanvarrella olevalla parkkipaikalla oli joku porukka kuuntelemassa todella kovalla ysäripoppia. 

"Your dream will come alive".
Tämä biisi  kulkeutui suoraan minun tajuntaani. Tämä biisi oli tässä hetkessä juuri minulle suunnattu, ajattelin.

Ajatukseni selkenivät. 
Tämä on juuri sitä mitä minä rakastan. 
Triathlon on mun juttu. 
Rakastan uida, opin vielä pyöräilemään ja elän juoksemisesta.

Kyyneleet virtasivat taas poskille. Hävetti. 
Ei kyyneleet, vaan omat ajatukset. 
Kuinka olin edes voinut ajatella lopettavani?

Nopeasti tajusin että minulla oli ollut tasan kaksi vaihtoehtoa; lopettaa tai panostaa tähän lajiin entistä kovempaa.
Yhtä nopeasti olin tehnyt päätökseni; antaisin kaikkeni triathlonelämälle. 
Kaiken mitä pystyisin.
 
Minulla ei ole sponsoreita. Käyn päivätöissä jatkossa 9,5h päivää, jotta saan rahoitettua treenaamiseni, varusteeni ja kisani. Kaikki omat ja perheeni rahat ovatkin hyvin pitkälti sijoitettu jollain tavalla juurikin triathloniin.

Tahdon jatkossakin ehdottomasti pitää kiinni siitä, ettei perheeni joutuisi kärsimään urheilemisestani. Haluan että he voivat olla minusta aina ylpeitä. 
En halua heidän ikinä koskaan luopuvan mistään minun unelmieni takia. 

Askel keveni hieman. Kivi tipahti sydämeltäni. 

"Heräsin" juoksussani siihen kun joku mimmi huusi minun nimeäni! 
"Hyvä Outi!" 
Koetin vilkaista mimmin suuntaan. En tunnistanut. 
Siinä oli useita mimmejä kannustamassa.
Ne huusi minua nimeltä. 
Minua. 
Mitä ihmettä?

No arvaattekin jo, että itkuhan siitä tuli. Taas. 
Nolo minä.
Aika onnellinen minä :)

Olin viimeisellä kierroksella. 
Vastaan juoksi vielä porukkaa. En ollutkaan viimeinen. 

Maali näkyi. Tiesin että pääsisin ihan kohta mieheni syliin.

Käsi kovaa vauhtia menossa pyyhkimään kyyneliä. Maalissa!

Maalissa kokonaisajalla: 03:14:46. Oma perusmatkan ennätykseni.

categ 5/6 
gender 40/47
overall 141/166

Uintiin turasin: 00:34:31
Pyörälle: 01:32:09
Juoksuun: 01:04:19

Silti en ole tyytyväinen. Olisin pystynyt parempaan, sen tiedän. 
Taso oli kova. 
Surkeiden sattumusten summien kautta ei oma treenaus ollut todellakaan edes keskinkertaista luokkaa. Ei näihin kisoihin lähdetä leikkimään ;)

Kisat oli ihan huiput! Järjestäjille iso kiitos kaikesta. Toimivat ihanat kisat.
Ihan ehdottomasti nämä Kuopion kisat painuvat mieleeni yksinä parhaimmista kisoista joissa olen saanut olla mukana.



Melkoinen tunteiden kirjo koettu omassa päässäni tällä 51,5 kilometrin matkalla. 
Tunteet heittelivät laidasta laitaan.
Päälimmäisenä kuitenkin kaikista tunteista kiitollisuus. Saan tehdä juuri sitä mitä rakastan.
Tekemisen riemu. Se onnistumisen tunne. 
Tunne siitä että minun unelmani todellakin ovat heränneet henkiin ja pysyvät hengissä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti