16. joulukuuta 2015

Luonnonkosmetiikkaa: Flow kosmetiikka




Mä käytän ihan hulluna liikaa rahaa kosmetiikkaan! Olenkin elämäni aikana testaillut ison osan markkinoilla olevasta kosmetiikasta.

Hirveän usein en uusia suosikkeja kuitenkaan löydä.
Kosmetiikkaa ostan ihan laidasta laitaan Chanelista Garnieriin ja kaikkea siltä väliltä.

Nyt olen jo pitkään ollut erityisen innoissani luonnonkosmetiikasta.  Sieltä onkin löytynyt ihan vakituiseen käyttööni muutamat suosikit :)

Tuttavallani Joonaksella on oma perheyritys Hyvinkäällä, joka valmistaa luonnonkosmetiikkaa.
Flow kosmetiikka.
Tätä pääsinkin vihdoinkin testaamaan!
Testattavanani oli shampoopala vaaleille hiuksille, kataja hiushuuhde, piparminttu jalkavoi, Kookossitruuna himalajansuolakuorinta ja sheavoi.

En ollut ikinä aiemmin pessyt hiuksiani palashampoolla, joten tämä oli tosi hauska kokeilu.
Jossain olikin mainittu että hiusten täytyy tottua pikkuhiljaa palasampooseen.

Itselläni pala jättikin ensimmäisellä käyttökerralla katajahuuhteesta huolimatta jonkun "kalvon" hiusten pinnalle.


"Blondi shampoopala sisältää sitruunaa, kehäkukkaa, kamomillaa ja neutraalihennaa, se kirkastaa erityisesti vaaleiden hiusten väriä. Sopii parhaiten kuiville, käsitellyille ja normaaleille hiuksille. Ryhdistää ja tekee hiukset ilmaviksi ja kiiltäviksi. Ei värjää hiuksia. 
Saippuapohjainen shampoopala on täysin ekologinen, se on tehty luomu kasviöljyistä, - yrteistä ja- eteerisistä öljyistä. Ei sisällä säilöntäaineita, keinotekoisia hajusteita tai väriaineita eikä myöskään mineraaliöljyjä. Siitä ei jää muovipulloa jätteeksi.
INCI: Sodium Cocoate*, Butyrospermum Parkii Butter*, Aqua, Ricinus Communis Seed Oil*, Calendula Officinalis Flower*, Matricaria Recutita Herb*, Cassia Angustifolia Herb*, Mel*, Citrus Limonum Oil*, Cananga Odorata Oil*, Chamomile Romain Oil*,  Rosmarinus Officinalis Leaf Extract*, Limonene**, Linalool**, Benzyl Benzoate**
* Sertifioitu luomu raaka-aine
**Esiintyy luonnostaan eteerisessä öljyssä.
Kaikki raaka-aineet täyttävät sertifioidulta luomukosmetiikalta vaadittavat kriteerit".

Huuhtelin hiukseni palapesun jälkeen hiushuuhteella, aivan kuten suositellaankin.
Huuhde poistaa kaikki palashampoot hiuksista.
Tästä tykkäsin kovasti. 
Lantrasin huuhdetta ja kaadoin saavista päähäni :D 
Hiukset jäivät tuoksumaan kesäiselle mökki-illalle :) 
Tuotetta on saatavilla myös kanervan tuoksuisenakin.


Suihkussa kuorin myös ihoni kookossitruuna himalajansuolakuorinnalla. 
Ihana tuoksu ja koostumus! 
Olisi tehnyt mieleni maistaa tätä ihanaa kuorinta-ainetta. Maltoin mieleni ;) 
Kuorinta oli todella hyvä. Uskon tämän poistavan tehokkaasti uimahallin kloorijäämät ihostani. 
Tämä kuorinta jätti muuten ihon todella pehmeäksi!

Plantaarifaskiittini seurauksena olen yrittänyt huomioida myöskin jalkojani reippaasti normaalia enemmän. 
Testattavanani olikin juuri tähän tilanteeseen sopivasti; piparmintun tuoksuinen jalkavoi. 
Voimainen koostumus tuoksui tottakai Marianne karkeilta :) 
Voi että tykkään tästä tuoksusta. 
Oli hassua käyttää "voita" jalkoihin. Aiemmat jalkavoiteet ovat olleet koostumukseltaan aina juoksevia. 
Tämä oli kiinteää. 
Mukavaa vaihtelua.

"Kosteuttaa ja hoitaa kuivaa ihoa sekä halkeilevia kantapäitä.  Voiteen sisältämä piparminttu raikastaa, viilentää ja virkistää, sypressi vähentää turvotusta ja on hyvä laskimoverenkierrolle. Väsyneet jalat kiittävät tästä!
Käytä jalkapohjille ja säärille kosteuttamaan ja hoitamaan ihoa sekä lievittämään turvotusta ja kuumotusta.
Käytä myös käsien tehohoitona.  
Säilytä helteisellä säällä jääkaapissa sillä jos tuote sulaa koostumus voi muuttua.

INCI: Butyrospermum Parkii Butter*, Cocos Nucifera Oil*,  Mentha X Piperita Oil*,  Supressus Sempervirens Oil* , Rosmarinus Officinalis Leaf Extract*, Limonene**, Linalool**
*Luomuviljelty raaka-aine
**Esiintyy luonnostaan eteerisessä öljyssä
Kaikki raaka-aineet täyttävät eurooppalaiselta luomukosmetiikalta vaadittavat kriteerit.
Sertifioituja luomu raaka-aineita 100%.
VEGAN"



Testattavista tuotteista jokapäiväiseen käyttööni vakiintui shea voi. 
Ihan pelkkää shea voita sisältävä voide. Voi on kuitenkin vatkattu kuohkeaksi, niin että se imeytyisi ihoon paremmin ja tämähän imeytyi. 

Käytän tätä mm kynsinauhoihin ja huuliin, molempiin toimii loistavasti. Tuote on tuoksuton. 
Shea voi hoitaa ja suojaa ihoa. 
Tälläinen pitäisi mielestäni löytyä ihan jokaiselta. Todellinen monitoimituote. 
Mielelläni kuulisin mihin juuri sinä käytät shea voita? 
Flow kosmetiikan kotisivuilla mainitaan tämän tuotteen sopivan hyvin myös vauvan hoitoon. 
Tämä kertonee puhtaasta tuotteesta.

Kannattaa käydä tutustumassa Flow kosmetiikan kotisivuilla heidän tuotteisiinsa. Vielä kerkeää hyvin vaikka jouluksi tilata luonnonkosmetiikkaa. Minä ainakin aion hankkia muutamat joululahjat tuolta! 



*tuotteet saatu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti