22. kesäkuuta 2016

Oman elämänsä supersankari

Minun poikani kysyi minulta; Jos saisit olla ihan kuka tahansa, niin kuka sä olisit?
Vastaustani en joutunut miettimään hetkeäkään; Olisin minä itse.

Mulla on kaikki.
Kaikki hyvin.
Olen täydellinen juuri tälläisenä.

Minua pidetään ylimielisenä ja itsekkäänä. 
Eihän kukaan voi vaan olla tyytyväinen omaan elämäänsä?


Olin pitkään sairaslomalla parantelemassa katkenneita kylkiluitani. 
En päässyt juoksemaan, uimaan, saati hevosen selkään. 
Sain itkupuuskia. Olin surullinen.

Kotimme muistutti (muistuttaa yhä..) enemmän kaatopaikkaa kuin kotia.
En siivonnut.
Koko sairasloman odotin töihin palaamista. Samalla stressaten sitä todella paljon.
Mitä? Eikö kuulostakkaan täydelliselle elämälle?

Perheeni piti minusta ja katkenneista luistani huolta.
He auttoivat minua ylös sängystä, kantoivat sairasvuoteelleni ruokaa ja pitivät huolen että minulla oli tarpeeksi leffoja ja kirjoja.
Kaiken kivun ja surkeuden keskellä arvostin perhettäni entistä enemmän ja olin kiitollinen jokaisesta sekunnista heidän kanssaan.

Olen sitä mieltä että kaikki ongelmat ovat aina ihmisen omassa päässä.
Oma pää tekee elämästä joko kurjaa tai ihanaa.
Tietty määrä vastoinkäymisiä kuuluu elämään. Vastoinkäymisiä voi sitten jokainen omassa päässään joko suurentaa tai kääntää ne voitokseen.
Ei kai kenellekkään anneta enempää painolastia, mitä hän itse jaksaa kantaa?

Hevoseni potkaistua kylkiluuni rikki, monet ihmettelivät miksen oitis myynyt hevostamme pois?
No miksi ihmeessä olisin niin tehnyt?
Siitäkin opittiin ja noustiin entistä vahvempina. Tehtiin tuplasti enemmän töitä.


Osa ihmisistä myös kummastelee; miksi just mulle on sattunut aina kaikki "parhaimmat" työpaikat ja miksi olen saanut "helpoimmat" lapset, ihanimman miehen ja miksi mä olen päässyt aina niin helpolla?

Luulen että vastaus on pitkälti siinä että minä arvostan noita asioita niin paljon.
Olen onnellinen ja ylpeä niistä valinnoista mitä olen elämässäni tehnyt.
Virheitä olen tehnyt ja surua on ollut, se on sanomattakin selvää.
Helpolla pääseminenkin on suhteellista. Itse tiedän että kaiken eteen on täytynyt tehdä ja kokea paljon.
On hetkiä jolloin ihan kaikki on kaatunut niskaan, eikä mikään ole (mukamas) ollut hyvin.
Hetken kun miettii ja rauhoittuu, huomaakin -taas-, että mikään ei oikeasti ollutkaan niin huonosti..
Tai jos olikin, siitäkin päästiin yli.
Kaikella on tarkoituksensa, uskon.
Myös niillä huonoilla hetkillä ja asioilla.


Jos joku toinen hyppäisi minun kenkiini ja kokeilisi hetken olla minä, ei hän välttämättä olisi ollenkaan onnellinen eläessään minun elämääni.

Olisivatko kokemani vastoinkäymiset olleet hänelle jopa liikaa?
Osaisiko hän olla onnellinen niistä pienistä asioista jotka tekevät minut kerta toisensa jälkeen maailman onnellisimmaksi?
Huomaisiko hän edes niitä asioita?
Olisiko hän jopa todella onneton eläessään tätä minulle täydellistä elämääni..?

Tämä on minun elämäni ja minä olen hiton ylpeä siitä.
Olen ylpeä saadessani olla juuri minä.
Sinunkin pitäisi olla ylpeä saadessasi olla sinä!
Älä halua olla joku toinen, älä kadehdi muita.
Tee omasta itsestäsi juuri se ihminen, kuka sinä haluaisit olla. Elä elämää jota kadehtisit.
Ole unelmiesi supersankari.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti