10. elokuuta 2016

Kovempi, parempi, nopeempi, vahvempi

Elämäntapa muutos on alkanut.
Muutos on väärä sana, pikemminkin paluu entiseen.

Varmasti kaikille on käynyt selväksi minun keränneen huikeat 20kg ylipainoa sairaslomallani.
Ja ei, painoni nousu ei ole mitenkään yhteydessä sairaslomaan.
Yhteys löytyy tällä(kin) kertaa ihan omasta tyhmyydestäni.
Sorruin.
Sorruin syömiseen. Olin heikko.
Ruoasta tuli lohtu. Se lohtu, minkä olin ennen saanut urheilusta.
Kaikkihan tietää; huono vaihtokauppa.

Edellinen postaukseni ortoreksiasta "paranemisesta" aiheutti joillekin teistä mielipahaa, se että "toivoin" sairastuvani uudelleen ortoreksiaan, oli vähän kieliposkella kirjoitettu, sairastumista en toivo kenellekkään, mutta terveellisen ruokavalion elämäntavaksi ottamista toivon.
Lukekaa teksti antaumuksella läpi, niin ehkä se "juttu" avautuu paremmin.






Lihomiseni seurauksena oivalsin jotain; oivalsin vihdoin kuinka kauhea myrkky sokeri ihan oikeasti onkaan.
Epäterveellisesti syödessäni minulla oli vatsa jatkuvasti kipeä. Olin turvoksissa.
Olin koko ajan väsynyt. En kuitenkaan saanut illalla nukahdettua ja aamuheräämiset olivat todella tuskaisia.
Todella monena yönä muistan nähneeni painajaisia.
Aamulla tuntui että koko naama on turvoksissa, oli työn takana saada raskaat luomeni pysymään ylhäällä.
Mikään ei kiinnostanut, kaikki oli vähän yhtä tyhjän kanssa.
Halusin muutosta, mutten kyennyt tekemään asioille mitään.  Kiukuttelin ja purin pahaa oloani muihin.

Mieheni ottamat valokuvat minusta uikkareissa, saivat minut heräämään ja ottamaan itsäni niskasta kiinni. (ehkä laitan kuvia tännekin joskus näytille)

Nyt tilanne onkin normalisoitunut.
Tarkat ateriarytmit ja vain puhdasta, terveellistä ruokaa.
Erona entiseen; nyt olen jättänyt sokerin kokonaan pois, myös kaiken piilosokerin, jota mm tomaattikastikkeeseen helposti lisätään.
Pasta, riisi, peruna ja vehnä ovat näin aluksi totaalisesti kiellettyjen listalla myös.
Pasta-annoksen suon itselleni sitten kunhan ensimmäiset 10kg on karistettu :D



Päätös paluusta entiseen oli helppo. En pystynyt jatkamaan näin.

Ongelmat kuitenkin alkoivat lähes samantien palattuani säännölliseen ateriarytmiin ja terveellisen ruoan pariin.
Ongelmista pahin, nimittäin viekkarit!
Vierroitusoireet olivat niin kauheat, että jos olisin heikko ihminen, olisin vähintäänkin lopettanut sokerittomuuteni tai jopa hakeutunut lääkäriin hakemaan jotain korvaushoitoa.
Luulen että nämä viekkarit johtuivat juurikin sokerin puutteesta, voihan toki olla että elimistöni jäi kaipaamaan muitakin myrkkyjä, kuten esimerkiksi natriumglutamaattia?

Fyysisiä negatiivisia muutoksia en migreenikohtausten lisäksi havainnut, mutta siinähän olikin jo ihan tarpeeksi tuskaa :(

Alkuvaiheessa omaa perhettäni lukuunottamatta kaikki ihmiset saivat minut raivon partaalle.
En pitänyt ihmisistä, näin jokaisessa ihmisessä vain pahaa. Halusin kaikki pois tältä planeetalta.
Ihmettelin ja jopa hieman pelästyinkin tätä uutta suhtautumistani.

Etsiskelin pakkomielteisesti myös uutta asuntoa ja jopa uutta työpaikkaa. En ollut tyytyväinen nykytilanteeseen ollenkaan.
Hevoseni myymistäkin mietin. En halunnut mennä tallille, koska sielläkin oli ihmisiä.
Pahimpana aikana mietin jopa katoamista. Ottaisin ja lähtisin karkuun tätä kaikkea.
Näitä kummallisuuksiani en pysty mitenkään selittämään, en edes itselleni.

Fyysiset positiiviset muutokset alkoivat kuitenkin hiljalleen näkyä; työvaatteet eivät enää puristaneet ja turvotus oli kokonaan poissa. Vaakakin alkoi näyttämään alaspäin. Vatsaan ei sattunut.
Päänsäryt lakkasivat.

Nukahdin illalla heti sänkyyn mentyäni ja nukuin yhtäjaksoista unta ilman painajaisia.
Aamulla heräsin samantien kellonsoittoon.
Jaksoin juosta entistä pidempää lenkkiä. Oli ilo lähteä urheilemaan.
Tallilla viihdyin. Töissä oli jälleen kivaa.
Ihmiset alkoivat hiljalleen olla siedettäviä, osa jopa miellyttäviä :D

Kehoni siivouksen ohessa uudistin myös kotiamme, heitin kaiken turhan pois. Vaihtelin kotonamme järjestystä. Siivosin, nautin siitä.
Aloin tietenkin tuputtaa myös perheelleni entistä terveellisempää ruokaa, vastaanotto oli yllättävän hyvä!
Tyttäreni uudeksi lemppariksi muotoutuivatkin soijatikut, poikamme ei kylläkään niistä pitänyt.

Hevoseni lähtee piakkoin muutamaksi kuukaudeksi katselemaan "suuren maailman" menoa ja harjoittelemaan vähän kilparatsun alkeita suuremmalle tallille.
Tämä päätös tehtiin, jotta minä pystyn täysipainoisesti aloittamaan hallikauden uinnin parissa.
Tilanteen normalisoitua Läde palaa tottakai kotiin ja minä tehokkaasti yhdistän kaikki minulle tärkeät asiat. Onhan se niin helppoa?

Vaa'alla en ramppaa päivittäin, mutta tiedän painon putoavan tasaiseen tahtiin.
Hurjaa vauhtia motivoituneena ilmoitin itseni vielä tälle syksylle juoksukisoihin!
Voi että, en malta odottaa lähtölaukausta ja sitä kisoissa juoksemisen tunnelmaa!
Tiedän että kaikki huonoimmatkin pohja-aikani tulevat huononemaan, mutta mitä väliä?
Minä saan kilpailemisesta jotain niin käsittämätöntä mielihyvää, etten edes osaa teille sanoin kuvailla.
Minä itse olen nyt itselleni se kovempi, parempi, nopeempi ja vahvempi kuin koskaan ennen.

Se riittää. Riittää kun itse olen taas hiljalleen omaan kehooni ja omiin suorituksiini täysin tyytyväinen.



 "Alusta loppuun, alphasta omegaan. Jos en antais kaikkee must ei ois antamaan ollenkaan. En osaa pantata, sisällä palaa taas kovempaa."
-Cheek


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti