1. elokuuta 2016

Ortoreksiasta "paraneminen"

Syömishäiriö nimeltään ortoreksia on tauti josta "paranin".

Ortoreksia on sairaus jossa ihminen syö terveellisesti.
Aivan, eikö olekkin hassua? On sairasta syödä terveellisesti.

Okei, ortoreksiassa pointti on juurikin orjallisesti terveellisesti syöminen.
Terveellisesti syömisestä on muodostunut pakkomielle.

Ortoreksia ei minun mielestäni olekkaan vaarallinen (esim anoreksian tapaan), mutta rajoittaa sairastuneen elämää kohtuuttomasti.
Miltä tuntuisi jatkuvasti kieltäytyä kavereiden näkemisestä ruokailun tai kahvittelun merkeissä, koska et voisi syödä mitään. Ravintoloissa ja kahviloissa ei tarjoilla mielestäsi mitään ravinnoksesi kelpaavaa.
Otat omat eväät ihan kaikkialle mukaasi, jotka sitten kellontarkasti syöt.

Sairastaessani ortoreksiaa, pidin huolen ruoan monipuolisuudesta. Ruokavaliostani puuttui sokeri, kovat rasvat ja huonot hiilarit.
Minulle kelpasi vain oma- tai mieheni tekemä ruoka. Ruoka, josta tiesin tarkalleen mitä siinä on.
Kaikki valmisruoat olivat myrkkyä.
Söin kaikki ateriani kellontarkasti, mikä vaikeutti tottakai normaalia elämää.
Lisäksi urheilin paljon, treenasin ja kisasin triathlonissa.
Kuntoni oli kova ja näytinpä mielestäni ihan hyvälle.

En edes tarkalleen muista missä vaiheessa "paranemiseni" alkoi.
Tässä kohtaa käyttäisin paranemisen sijaan, kuvaavampana terminä lipsumista.
En siis muista koska lipsumiseni terveellisestä ruokavaliosta alkoi.
Muistelen lipsumiseni alkaneen kuitenkin aika rytinällä.
Sokeri palasi elämääni. Saatoin taas juoda limpparia ja mutustella kahvin kanssa pullaa.
Leivomme usein herkkuja perheeni kanssa, enkä enää jättänyt kakunpalaa välistä. Välillä taisi mennä puolet koko kakusta :D
Mutta mitäpä väliä, olinhan nyt parantunut.

Kuntoni pääsi rapistumaan pohjalukemiin, parin pitkän sairaslomani aikana.
Plantaarifaskiitit estivät juoksemisen, eikä mennyt kauaa kun katkoin kylkiluuni, joka luonnollisesti esti alkuun myös sängystä ylös nousemisen.
Ainoa viihdykkeeni ja "harrastukseni" taisikin tuona aikana olla syöminen.
Painoa kertyi +20kg.
Kyllä. Kaksikymmentäkiloa.
Reidet olivat selluliitista muhkurallaan ja maha pullotti kuin raskaana olisin ollut.
Mutta joo, mitäpä väliä, olin "parantunut" ortoreksiasta.
Muistan joskus muinoin, kun muutamat tuttavani olivat parantuneet; toinen anoreksiasta ja toinen bulimiasta. Mietin jo silloin ilkeästi, että olisikohan heille parempi, jos eivät olisi koskaan parantuneet.
Tiedän että tuo oli todella epäkypsästi ja ilkeästi ajateltu.
Mutta olen kyllä sitäkin mieltä, ettei sairaudesta paranemisen jälkeen kertynyt huomattava ylipaino ole yhtään sen parempi asia. Sairaus on ylipainokin.

Tässä kohtaa voinkin taas aivan avoimesti myöntää haluavani sairastua uudelleen!
En ihan oikeasti enää ymmärrä, miten ihmeessä oman kehonsa turmeleminen voidaan tulkita paranemiseksi?
Tottahan toki myönnän että tämä minun "parenemiseni" oli överiksi vedetty.
Mutta ortoreksiani ei sitä ollut.

Ei minun mielestäni siinä ole mitään väärää, jos ihminen syö vain puhdasta, terveellistä ruokaa vaikka sitten kellontarkasti.

Koskakohan absolutismikin luokitellaan alkoholismin tavoin sairaudeksi?
Ylpeydellä voisin sitten myöntää "sairastavani" myös absolutismia..




6 kommenttia:

  1. Hmm, ajattelemisen aihetta aika monelle, myös ehkä vähän itsellenikin. Aikaisempi ortoreksiamainen syömiseni pienellä tvistillä lisättynä toimi kropallani hyvin, tämä nykyinen rennompi hiilareiden annostelu ei todellakaan toimi. Kiloja ei ole tullut hurjasti, mutta jos ne tulee näin hiipimällä 1-2 rasvakiloa vuodessa lihasten kustannuksella, niin eihän se kymmenen vuoden päästä ole enää nättiä se. Tää on aika vaikee aihe tämä ortoreksia. Huomaan kyllä, että fitnesskisadieetit on sekoittaneet monen sellaisen pään, joiden ei kuuluisi edes olla kisadieetillä, eivätkä ole mihinkään kisoihin edes menossa. Ja sitten taas toisaalta, jos se terveellinen syöminen lisää omaa terveyttä, niin miksei. Kunhan se korvienvälikin toimii, ja voi välillä syödä sen hui-kamala-pullan-ja-suklaan-ja-munkin-kermakaakaolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun vain osaisin sen kohtuuden niissä hui-kamala-pullissa :O Mulla se lähtee niin helposti lapasesta. Kaurakeksit on pahimpia, niitä voin kepeesti vetästä koko pussin :D Mulle sopiikin paremmin sitten totaali kieltäytyminen koko kekseistä..

      Poista
  2. Täytyy nyt kyllä sanoa, että mulla loksahti leuka auki tätä lukiessa. :o En ymmärrä, miten kukaan haluaa sairastua. Itse olen sairastanut vaikean anoreksian, joka sittemmin on muuttunut ortoreksiaksi, enkä kyllä toivo näitä sairauksia kenellekään. Molemmat ovat vakavia sairauksia (anoreksia toki vielä vakavampi) ja terveyden kannalta hyvin paljon huonompi vaihtoehto kuin pieni ylipaino. Tuo "halu" sairastua ortoreksiaan kyllä kielii siitä, ettei suhde ruokaan ole kunnossa. On eri asia syödä puhdasta ja terveellistä ruokaa siksi, että haluaa kuin siksi, että on pakko. Ensimmäisessä ei olekaan mitään vikaa, jälkimmäinen vaikeuttaa elämää huomattavasti.

    p.s. Ei tosiaan ollut tarkoitus loukata. Toivottavasti tästä ei saa sellaista kuvaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä nyt oli minun tapaani taas vähän "kieli poskella" kirjoitettu. Sairastumista en toivo kenellekkään, mutta aihetta olisi monenkin meistä muuttaa elämäntapansa kokonaan. Monetkaan kun eivät ihan oikeasti edes tiedä mitä on puhdas ja terveellinen ruoka. Ei se ole vain sitä monen kammoamaa salaattia.

      Poista
  3. Niin kai parasta olisi se kultainen keskitie. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikille sekään ei sovi, eivät pysy sillä kultaisella keskitiellä vaan lipsuvat ladulta :D

      Poista